Ammatillisen koulutuksen reformi keskustelussa Pohjois-Karjalassa

Suomessa toteutetaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi, joka astuu voimaan vuonna 2018. Reformin tavoitteena on vastata yhä paremmin työ- ja elinkeinoelämän sekä yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin.

Reformi muuttaa ammatillisen koulutuksen toiminnan lähes kokonaan. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoelämäyhteistyö, tutkintojen suorittaminen ja rahoitusjärjestelmä ovat keskeisiä uudistuksen kohteita. ”Kysymys on historiallisesta muutoksesta ja Pohjois-Karjalassa pitää siinä onnistua. Se tehdään yhdessä”, sanoo Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän johtaja Esa Karvinen.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus vähenee pysyväluontoisesti ja sen perusteet muuttuvat. Jatkossa opiskelijamäärä takaa vain puolet rahoituksesta ja tutkintojen suorittaminen sekä työllistyminen toisen puolen. Nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat hävitetään ja työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntyy merkittävästi.

Pohjois-Karjalassa aivoriiheen kutsutaan 10.000 osallistujaa

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä on maakunnallinen monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä, jonka omistaa 13 kuntaa. Noin 17.000 nuorta ja aikuista opiskelee vuosittain kuntayhtymän oppilaitoksissa.

Ammatillisen koulutuksen merkitys Pohjois-Karjalan osaamiselle ja hyvinvoinnille on merkittävä. Tämän vuoksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä kutsuu sähköpostilla aivoriiheen noin 10.000 pohjoiskarjalaista esittämään näkemyksiä ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta ja sen kehittämistapeista. Aivoriihen toteuttaa Fountain Park Oy verkossa virtuaali-istuntona, jossa mm. opiskelijat, opettajat, työ- ja elinkeinoelämän edustajat, työhallinto, kuntapäättäjät ja muut sidosryhmän edustajat pääsevät arviomaan ja jalostamaan toisensa ideoita. Aivoriiheen voi vastata 12.2. saakka.

Kuntayhtymän valtuusto on päättänyt, että ammatillisen koulutuksen toteutus sekä johtamisjärjestelmä ja organisaatio uudistetaan. Aivoriihen tulokset hyödynnetään Pohjois-Karjalan ammatillisen koulutuksen uudistamisessa.

”Yhteistyössä voimme ratkaista ammatillisen koulutuksen uudistusten haasteet ja varmistaa tulevaisuudessa osaavan työvoiman saannin Pohjois-Karjalassa.”, toteaa Esa Karvinen.

Mikäli kutsua osallistumiseen ei ole tullut ja haluaa osallistua verkkoaivoriiheen, voi ottaa yhteyttä PKKY:n suunnittelujohtaja Anne Karppiseen.

Lisätietoja antavat:

kuntayhtymän johtaja Esa Karvinen, p. 050 3278191, esa.karvinen@pkky.fi
kehitysjohtaja Jatta Herranen, p. 0500 755305, jatta.herranen@pkky.fi
suunnittelujohtaja Anne Karppinen, p. 050 3598042, anne.karppinen@pkky.fi

Lisätietoja verkkoaivoriihestä: varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, p. 040 833 3534, tuomo.lahdeniemi@fountainpark.fi

Lähde: PKKY:n tiedote 26.1.2017