Breakthrough Illusion
02HELMI 2012 Kirjastossa sattui käteen kirja nimeltä "The Breakthrough Illusion - Corporate America's failure to move from innovation to mass production". Se herätti mielenkiinnon, syytetäänhän suomalaisiakin yrityksiä mantranomaisesti kyvyttömiksi kaupallistamaan innovaatioita. Toinen kirjoittajista oli lisäksi täälläkin joltistakin mainetta nauttiva Richard Florida, "luovan luokan" käsitteen isä. Ei siis muuta kuin lukemaan.Kirja todistaa ensin Yhdysvaltain menettävän johtoasemaansa erilaisilla patentteja ja muita innovaation mittareita sisältävillä tilastoilla. Sitten aletaan etsiä syitä: Taylorismin tuominen tutkimus- ja kehitystyön johtamiseen, yritysten tutkimuslaboratorioiden eristäminen asiakkaista ja muusta organisaatiosta, tutkimusorganisaatioiden alasajo tulospaineiden vuoksi jne.. Myöskään startupeista ei löydy apua, pääomasijoittajien luoma malli ohjaa resurssit niihin harvoihin yrityksiin joilla on mahdollisuus kasvaa hyvin suuriksi hyvin nopeasti, ja samalla varmistaa sen että kukin hyvä idea kopioidaan kymmenissä firmoissa kaikkien pääomasijoittajien pyrkiessä osallisiksi avautuvasta markkinasta tai muodissa olevasta alasta. Samoin parhaat työntekijät hakeutuvat näihin yrityksiin kiinnostavien haasteiden ja optio-omaisuuksien toivossa. Kaikki tämä johtaa vahingolliseen lyhyen tähtäimen optimointiin ja Hobbesilaisen raadollisiin suhteisiin yritysten ja niiden työntekijöiden kesken, lakimiesten pyöriessä pilvenä kaiken yläpuolella.
Varsinainen valmistustoiminta ei kiinnosta enää ketään USA:ssa, sen voi jättää aasialaisille alihankkijoille. Mikäli valmistustoimintaa jostain syystä harjoitetaan, työntekijöitä kohdellaan mahdollisimman huonosti niin palkan kuin johtamisenkin suhteen. Kuitenkin kirjoittajat näkevät valmistuksen ja kehityksen jatkuvan kommunikoinnin ja työntekijöille kertyvän hiljaisen tiedon kokoamisen ja hyödyntämisen keskeisinä innovaatioiden lähteinä.
Kirjan nimi, "The Breakthrough Illusion", kuvaa sitä miten amerikkalainen innovaatioekosysteemi on keskittynyt tavoittelemaan Suurta Läpimurtoa; uutta teknologiaa joka avaa kokonaisia uusia markkina-alueita. Talous järjestelee resursseja koko ajan uudelleen viimeisintä mahdollisuutta tavoitellen, samalla kun pitkäjänteisempää työskentelyä vaativat mutta potentiaalisesti palkitsevammat mahdollisuudet jäävät käyttämättä. Muut, lähinnä Aasian maat, hallitsevat paremmin innovaatioiden viemisen tuotantoon ja niiden työstämisen suuriksi markkinoiksi olemalla pitkäjänteisempiä, paremmin johdettuja ja paremmin organisoituneita. Koko, skaala ja synergia suosivat aasialaisia heidän soveltaessaan innovaatioita jatkuvasti uusille markkinoille ja uusiin tuotteisiin, ja heidän johtamismallinsa soveltuvat paremmin uuden ajan "tietotyöläisten" ja "tietointensiivisten organisaatioiden" johtamiseen. Pian he muuttuvat seuraajista ja teknologian soveltajista uusien teknologioiden kehittäjiksi.
Jossain vaiheessa kirjaa lukiessani aloin ihmetellä miksi kaikki tilastot päättyvät 1980-luvun loppupuolelle ja miksi Japani nostetaan esikuvaksi joka käänteessä olipa kyse sitten yritysrakenteesta, suhteista yhteistyökumppaneihin tai johtamistavoista. Kiinaa ei mainita sanallakaan, ja esimerkit tulivat sellaisilta aloilta kuin puolijohteet, minitietokoneet jne..
Kirja oli julkaistu 1990.
Paradoksaalisesti se teki kirjasta ajatuksia herättävämpää luettavaa. Miten ennustukset ovat kestäneet aikaa? Monet sen kritiikin kohteista ja ennusteista ovat edelleen täysin järkeviä. Toisaalta luultavasti juuri mitään siinä vaadituista uudistuksista ei USA:ssa toteutettu, mutta se ei ole estänyt Yhdysvaltain taloutta menestymästä edelleen teknologiakilpailun painopisteen äkkiä siirtyessä internetin vuoksi ja maailmantalouden painopisteen muuttuessa Kiinan suuntaan, samalla kun Japani on vajonnut stagnaation hämärään josta sen on lähes mahdotonta enää nousta. Ellei...
Jokainen ennuste kertoo eniten siitä ajasta jolloin se on tehty. Jokainen trendi on vahvimmillaan juuri ennen taittumistaan.
Teppo Nieminen, Fountain Park
Arkisto
Muita artikkeleita
Maakuntahiihdot vaarassa
22HELMI Kuntauudistus uhkaa maakuntahiihtoja, Urheiluruutu uutisoi viikonvaihteessa. Paltamon Urheilijoiden, Ristijärven Pyryn ja Sotkamon Jymyn...Breakthrough Illusion
02HELMI Kirjastossa sattui käteen kirja nimeltä "The Breakthrough Illusion - Corporate America's failure to move from innovation to mass production". Se...Imagine
10TAMMI Kuvittele, että internet kaatuu. Et pääse verkkopankkiin, et sosiaaliseen mediaan, et voi googlata – etkä tietenkään sähköpostiin. Riittääkö...Kun asia ratkaisee, ei sen esittäjä
30JOULU Kun vuorineuvos Jorma Eloranta nimitettiin selvittämään toimia investointien lisäämiseksi Suomeen, selvitysmies ei jäänyt asiassaan yksin. Eri...RSS
RSS