Kansalaiset toivovat muutoksia ajokortin hankintaan ja nopeusrajoituksiin

Liikenne- ja viestintäministeriö keräsi lokakuussa sidosryhmien näkemyksiä siitä miten liikenne- ja viestintäalan sääntelyä voisi ja pitäisi karsia tai miten sitä pitäisi muuttaa. Suurin osa vastasi sidosryhmäkyselyyn yksityisenä kansalaisena.

Vastaukset jakaantuivat melko laajalle alalle. Eniten ehdotuksia annettiin liikennepolitiikan alalta ja erityisesti maaliikenteestä. Näkemyksiä annettiin ajokorttisäännöksistä, nopeusrajoituksista, tavaraliikenteestä ja taksielinkeinosta. Viestintäpolitiikan puolella keskustelua aiheutti sähköisen viestinnän sääntely.

– Kyselyssä esille tulleet aiheet tukevat hyvin niitä säädösten muutostavoitteita, joita olemme normipurun hengessä ja digitalisaation edistämiseksi ministeriössä suunnitelleet. Tietoyhteiskuntakaarta aiotaan muuttaa, liikennekaaren valmistelu on aloitettu ja kuljettajakoulutusuudistus on suunnitteilla, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Lentoliikenteestä ja ilmailusta tuli kyselyssä vain kolme huomiota ja merenkulusta alle 20. ELY-keskusten tehtäviin ja toimintoihin tuli lukuisia kommentteja, samoin muiden ministeriöiden hallinnonaloille.
Taksisääntelyn purkaminen sai kannatusta

Ajokorttisäännösten osalta palautetta annettiin eniten ajokortin hinnasta ja sen hankkimisen vaikeudesta. Tutkintopainotteinen ajokortin saaminen sai kannatusta, samoin netin kautta tehtävä teoriaopetus. Toiveita esitettiin myös ajokorttivaatimuksiin, hankinnan eri vaiheisiin ja opetusluvan rooliin. Toivottiin myös 16-vuotiaille harjoitteluoikeutta ja mopoautojen korvaamista nopeusrajoitetuilla henkilöautoilla.

Kalenterin mukaan määräytyvät nopeusrajoitukset aiheuttivat kommentteja, niissä toivottiin nopeusrajoitusten sovittamista nykyistä paremmin ajokeliin. Myös ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset puhututtivat.

Taksisääntelyn ja muun henkilöliikenteen sääntelyn purkaminen osittain tai kokonaan sai kannatusta. Toisaalta osa tuki nykytilan säilyttämistä. Tavaraliikenteen puolella eniten puhututtivat ammattikuljettajien pätevyysvaatimukset, ns. direktiivikoulutukset nähdään tarpeettomina.

Viestintäpolitiikan puolella huomioita esitettiin erityisesti tietoyhteiskuntakaaresta. Eniten puhututti yrityksiä koskeva hallinnollinen säätely. Kommentteja tuli myös mm. radio- ja tv-toiminnan mainosrajoituksiin ja ohjelmasisältövaatimuksiin.
Norminpurku jatkuu sidosryhmien kanssa

Kyselyn tulokset analysoidaan tarkasti ministeriössä. Virastoja, ELY-keskuksia ja muita hallinnonaloja koskevat huomiot toimitetaan kyseisille ministeriöille.

Kyselyn toteutti Fountain Park. Kyselytutkimuksessa oli käyntejä yhteensä n. 2500 ja ehdotuksia jätettiin vajaa 1400. Kyselyssä oli mahdollista kertoa mitä säännöksiä pitäisi purkaa ja mitä muuttaa ja mitä muita uudistuksia pitäisi toteuttaa. Lopuksi vastaajalla oli mahdollisuus laittaa kyselyyn tulleita ehdotuksia prioriteettijärjestykseen.

Norminpurku on yksi hallituksen kärkihankkeista. Sen tavoitteena on helpottaa yritysten toimintaa ja kansalaisten arkea sääntelyä keventämällä ja uudistamalla. Norminpurulla tuetaan Suomen kasvua, vahvistetaan kilpailukykyä ja edistetään digitalisaatiota. Norminpurkutyöhön osallistuvat kaikki ministeriöt ja hallinnonalat.

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Lainvalmistelutyö ja norminpurku jatkuu yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Lisätietoja: hallitusneuvos Silja Ruokola, p. 0295 34 2367, Twitter @SRuokola
Lähde: valtioneuvoston tiedote 3.12.2015