Meillä on pitkä kokemus verkkopohjaisten palvelujen tuottamisesta niin Suomessa kuin ulkomailla. Teemme yhteistyötä kaikenlaisten yritysten ja yhdistysten sekä julkishallinnon organisaatioiden kanssa.
Lue tarkemmin, mitä asiakkaamme kertovat yhteistyöstä.
Julkinen sektori

Tampereen Yliopiston täydennyskoulutuskeskus
Palvelu: Aktivaattori, Viisasten kivi
Tampereen, Turun, Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen yhteisen Yhtis GE -hankkeen tavoitteena on määritellä yliopistojen, työelämän ja sidosryhmien yhteistyönä yhteiskuntatieteilijöiden valmistumisen jälkeistä erityisosaamisen tarvetta. Verkkohaastattelua käytettiin kahdessa eri vaiheessa: ensin alumneille ja sitten asiantuntijakohderyhmälle.
Olimme positiivisesti yllättyneitä tämän meille uuden lähestymistavan toimivuudesta. En usko, että olisimme muilla menetelmillä saaneet kasaan näin rikasta aineistoa näin nopeasti. Pystymme hyödyntämään aineistoa monin tavoin, ja pintaa raaputtamalla siitä löytyy monia uusia ideoita.”
Jukka Mäkinen, johtaja, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
RSS