Meillä on pitkä kokemus verkkopohjaisten palvelujen tuottamisesta niin Suomessa kuin ulkomailla. Teemme yhteistyötä kaikenlaisten yritysten ja yhdistysten sekä julkishallinnon organisaatioiden kanssa.
Lue tarkemmin, mitä asiakkaamme kertovat yhteistyöstä.
Yritykset
Vahanen
Palvelu: Icebreaker
Veijo Komulainen aloitti Vahanen-konsernissa ensimmäisenä omistajasuvun ulkopuolisena toimitusjohtajana. Heti ensimmäisellä viikolla hän käynnisti koko henkilöstölle suunnatun verkkohaastattelun, jossa kysymyksinä olivat Vahasen ylpeyden aiheet sekä se, miten Vahasesta kehitetään alan paras työpaikka. Uusi toimitusjohtaja sai henkilöstöltä lähes 800 ideaa ja ehdotusta, joista jalostettiin ensimmäisen vuoden kehittämishankkeita. Niiden etenemistä seurataan esimiesinfoissa kuukausittain.
Vastasin into piukassa kun oli mahdollisuus kertoa uudelle toimitusjohtajalle omat visiot ja näkemykset heti hänen aloittaessaan. Vuorovaikutteinen visuaalinen toteutus oli siihen loistava menetelmä."
Saku Harjunpää, asiakkuusjohtaja
RSS