Breakthrough Illusion
02HELMI 2012 "Jokainen ennuste kertoo eniten siitä ajasta jolloin se on tehty. Jokainen trendi on vahvimmillaan juuri ennen taittumistaan."
Artikkelin aiheet: Strategia
Imagine
10TAMMI 2012 "Kuvittele, että internet kaatuu. Et pääse verkkopankkiin, et sosiaaliseen mediaan, et voi googlata – etkä tietenkään sähköpostiin. Riittääkö mielikuvitus?"
Artikkelin aiheet: Vaikuttaminen
Kun asia ratkaisee, ei sen esittäjä
30JOULU 2011 "Kun informaatiosta ei ole pulaa, niin mitä järkeä on haastaa vielä kaikki kiinnostuneet ja kynnelle kykenevät kansalaiset pohtimaan Suomen houkuttelevuustekijöitä yhteisesti verkossa?"
Artikkelin aiheet: Johtaminen
Johtaja: ota henkilökohtaisesti
15JOULU 2011 "Johtamisen näkökulmasta ”kokonaisten ihmisten” puolelleen voittaminen edellyttää itsensä likoon laittamista. Jos johto ei sitoudu henkilökohtaisesti tai jopa tunteella, tuskin sitä tekee kukaan muukaan."
Artikkelin aiheet: Johtaminen
Hyvä johtaja; aikojen mukana muuttuva kameleontti
11MARRAS 2011 "Tänä päivänä johtajilta edellytetään hyvin erilaisia ominaisuuksia ja taitoja kuin muutama vuosikymmen takaperin. Yksi muutoksen keskeisimmistä syistä on johdettavien alaisten muuttunut arvomaailma."
Artikkelin aiheet: Johtaminen
Ota koppi!
06LOKA 2011 "Maailma muuttuu nopeasti. On ongelmia, haasteita, pulmia ja pullonkauloja, mutta toisaalta on myös mahdollisuuksia. Joillekin."
Artikkelin aiheet: Vaikuttaminen
Kansa mukaan neuvoa antamaan – miten ihmeessä?
22SYYS 2011 "Kansalaisia kannattaa kuunnella, taustoittaen ja laaja-alaisesti osallistamalla. Arvostava osallistaminen luo päätöksenteolle todellisen kaikupohjan silloin, kun osallisille välitetään samalla riittävä määrä tietoa. Joukoissa on viisautta, kun se osataan vain oikein löytää."
Artikkelin aiheet: Vaikuttaminen
Epäonnistunut vai kokenut?
08SYYS 2011 "Naurahdin eilen tyhjässä kahvipöydässä. Ääneen. Lehdessä olevalle lauseelle.'Tiedätkö, miksi sanomme epäonnistunutta yrittäjää Piilaaksossa? Kokeneeksi.' "
Artikkelin aiheet: Vaikuttaminen
Optimistivääristymä
25ELO 2011 "Uutisissa jaksetaan jatkuvasti kommentoida sitä, miten kuluttajien luottamus omaan talouteensa on vahvempi kuin luottamus maan talouteen, ja pidetään tätä jotenkin huomion arvoisena asiana. Siinä ei ole mitään ihmeellistä: lajina meidän aivomme saattavat olla kytketty siten. (Siis myös suomalaisten, sanoipa Esko Aho mitä tahansa.)"
Artikkelin aiheet: Strategia
Ilo irti!
11ELO 2011 "Nyt kaipaamme iltauutisiin niitä, jotka eivät pelottele ja lamaannuta. Nyt kysyntää on kokemuksella ja johtajuudella. Kyllä me tiedämme, että edessä on haastava syksy. Odotamme johdonmukaisuutta, päätöksiä, tekoja ja tekijöitä."
Artikkelin aiheet: Vaikuttaminen
RSS