Blogi

Kun asia ratkaisee, ei sen esittäjä

"Kun informaatiosta ei ole pulaa, niin mitä järkeä on haastaa vielä kaikki kiinnostuneet ja kynnelle kykenevät kansalaiset pohtimaan Suomen houkuttelevuustekijöitä yhteisesti verkossa?"

Johtaja: ota henkilökohtaisesti

"Johtamisen näkökulmasta ”kokonaisten ihmisten” puolelleen voittaminen edellyttää itsensä likoon laittamista. Jos johto ei sitoudu henkilökohtaisesti tai jopa tunteella, tuskin sitä tekee kukaan muukaan."

Hyvä johtaja; aikojen mukana muuttuva kameleontti

"Tänä päivänä johtajilta edellytetään hyvin erilaisia ominaisuuksia ja taitoja kuin muutama vuosikymmen takaperin. Yksi muutoksen keskeisimmistä syistä on johdettavien alaisten muuttunut arvomaailma."

Ota koppi!

"Maailma muuttuu nopeasti. On ongelmia, haasteita, pulmia ja pullonkauloja, mutta toisaalta on myös mahdollisuuksia. Joillekin."

Kansa mukaan neuvoa antamaan – miten ihmeessä?

"Kansalaisia kannattaa kuunnella, taustoittaen ja laaja-alaisesti osallistamalla. Arvostava osallistaminen luo päätöksenteolle todellisen kaikupohjan silloin, kun osallisille välitetään samalla riittävä määrä tietoa.  Joukoissa on viisautta, kun se osataan vain oikein löytää."

Epäonnistunut vai kokenut?

"Naurahdin eilen tyhjässä kahvipöydässä. Ääneen. Lehdessä olevalle lauseelle.
'Tiedätkö, miksi sanomme epäonnistunutta yrittäjää Piilaaksossa? Kokeneeksi.' "


Optimistivääristymä

"Uutisissa jaksetaan jatkuvasti kommentoida sitä, miten kuluttajien luottamus omaan talouteensa on vahvempi kuin luottamus maan talouteen, ja pidetään tätä jotenkin huomion arvoisena asiana. Siinä ei ole mitään ihmeellistä: lajina meidän aivomme saattavat olla kytketty siten. (Siis myös suomalaisten, sanoipa Esko Aho mitä tahansa.)"

Ilo irti!

"Nyt kaipaamme iltauutisiin niitä, jotka eivät pelottele ja lamaannuta. Nyt kysyntää on kokemuksella ja johtajuudella. Kyllä me tiedämme, että edessä on haastava syksy. Odotamme johdonmukaisuutta, päätöksiä, tekoja ja tekijöitä."

Education of a poker player

"Missä sitten mättää? Siinä, että ihmiset ovat arvaamattomia. Tietokoneen on vaikea tulkita bluffeja ja sen oma peli saattaa noudattaa säännönmukaisuuksia jotka ammattilainen havaitsee ja osaa hyödyntää. Toisin sanoen, inhimillisyys tekee ihmisestä vaikean voitettavan."

Mistä tunnet sä johtajan? Onko oikea sulle hän?

"Tietoyhteiskunnassa yhä enenevä määrä asiantuntijoita työskentelee itsenäisesti tiedon jalostamisen parissa. Jotta heistä muodostuisi yhtä pitävä ja yhtenäinen ’heimo’, tarvitaan paljon vuorovaikutusta ja puhetta ja johtajaksi ’hyvä opettaja’, joka hallitsee kielipelin, retoriikan ja osaa kertoa kiehtovia tarinoita."

Arkisto


Aihealueet


Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista tietoa toimintaympäristön trendeistä ja viimeisimmistä raporteista sekä tutkimustuloksista ja uusimmat blogikirjoituksemme.

Keskustellaan lisää miten voimme
yhdessä tukea toimintaasi!

Sulje