The Paulig Way – yrityskulttuuri syntyy yhdessä

The Paulig Way – yrityskulttuuri syntyy yhdessä

Olemme viime vuosina Pauligilla panostaneet kovasti kulttuurin kehittämiseen ja tässä työssä henkilöstö on ollut vahvasti mukana. Jokainen varmaan tiedostaa miten motivoivaa on olla mukana vaikuttamassa kehityksen suuntaan.

Paulig Group on 140-vuotias kansainvälinen perheomisteinen elintarvikealan yritys, joka katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Pauligilla tiedetään, että tulevaisuuden menestys, kasvu ja kannattavuus ovat seurausta hyvästä yrityskulttuurista. Niinpä Pauligilla rakennetaan määrätietoisesti ja jatkuvasti yhteistä toimintatapaa ja kulttuuria.

Yrityskulttuuri kehittyi yhteistyöllä 

Yrityksen arvot ovat vahva pohja yrityskulttuurityölle. Paulig Groupin arvot lanseerattiin 2012 ja jo niiden synnyttämisprosessiin otettiin henkilöstö vahvasti mukaan. Konsernijohtaja Jaana Tuomisen silloin arvotyöhön antama tehtävä oli haastava, mutta inspiroiva: ”I want you to find, not define our values”.

Miten osallistaa henkilöstö laajasti?

Keväällä 2016 Pauligissa pohdittiin, miten jatkaa kulttuurin rakentamista niin, että edelleen laaja osa konsernin henkilöstöstä saisi mahdollisuuden osallistua. Paulig Groupilla on liiketoimintaa 13 maassa ja henkilöstöä on lähes 2 000. Saman pöydän ääreen istuminen ei siis onnistu, ja tästä syystä henkilöstön osallistamis- ja yhteiskehittämistyö päätettiin toteuttaa verkossa.

Yhteisessä briiffissä sovittiin sisältö Fountain Parkin Strategiadialogi-palveluun. Sisällön ytimessä olivat Pauligin arvot ja missio. Nykyisten ylpeydenaiheiden lisäksi henkilöstö haastettiin pohtimaan konsernin tulevaisuutta viiden vuoden päästä. Tuloksena saatiin nopeasti laaja omasanainen aineisto, joka analysoituna antoi Pauligille paljon eväitä kulttuurityönsä edistämiseen. Pauliglaiset ovat poikkeuksellisen vahvasti sitoutuneita yrityksen arvoihin, ja myös yrityksen visio – Exploring Great Taste – näkyy henkilöstön spontaaneissa kommenteissa hienosti.

Tulosten hyödyntäminen

Pauligin aktiivinen viestintätiimi tarttui Strategiadialogin tuloksiin monella tavalla ja tasolla. Nopeasti lähtevän kiitosviestin lisäksi tuloksia päätettiin hyödyntää mm.:

  • Toimitusjohtajan strategiapäivitystilaisuudessa
  • Arvolähettiläiden työssä
  • Senior Manager Meetingin aineistona
  • HR:n toiminnassa esimerkiksi johtamiskoulutuksiin liittyen
  • Omistajille ja henkilöstölle suunnatussa Business Review´ssä
  • Employer branding työssä myös ulkoisten kanavien kuten nettisivujen ja sosiaalisen median kautta
  • Kaikkien liiketoimintadivisioonien johdon tukimateriaalina
  • Myyntityön ja myyntimateriaalien kehittämisessä
  • Vuosikertomuksessa ja vastuullisuusraportoinnissa
  • Jatkuvana pauliglaisten äänen esiin nostamisena mm. intrassa

Kokemukset Strategiadialogista – yrityskulttuuri rakentui tulosten myötä

Olemme viime vuosina panostaneet kovasti kulttuurin kehittämiseen ja tässä työssä henkilöstö on ollut vahvasti mukana. Jokainen varmaan tiedostaa miten paljon motivoivampaa on olla mukana vaikuttamassa kehityksen suuntaan ja lopputuloksesta tulee varmasti paljon parempi ja innostavampi.  Haluamme vahvistaa vuorovaikutteista kulttuuria, ja siihen tämä Fountain Parkin yhteiskehittämistä edistävä Kulttuuridialogi-palvelu soveltuu erityisen hyvin.

Yhteistyö Fountain Parkin kanssa alkoi ripeästi, sillä aikataulu oli tiukka. He antoivat meille hyviä vinkkejä siitä miten sisältö kannattaa laatia. He myös ymmärsivät nopeasti liiketoimintamme rakenteen ja tavoitteet. Saimme lähes 900 ideaa kerättyä kolmessa viikossa. Olemme tähän erittäin tyytyväisiä, sillä tuloksena oli materiaali josta voimme ammentaa sisältöä niin strategiatyöhön kuin muuhun tekemiseemme, kertoo silloinen Paulig Groupin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja.

Heräsikö sinulla kysymyksiä aiheesta?

Ota meihin yhteyttä