Verkkoaivoriihi avaimet käteen-palveluna
Joukossa tyhmyys ei tiivisty. Todellisuudessa riittävän monipuolisessa ryhmässä ajatuksetjalostuvat uusiin ulottuvuuksiin. Verkkoaivoriihemme avulla hajallaan olevien ihmisten on
mahdollisuus ajatella ja kehittää asioita, ideoita ja organisaatiotaan yhdessä verkon välityksellä.
Me Fountain Parkissa tulkitsemme tuhannet ideat selkeiksi vastauksiksi ja konkreettisiksi toimenpide-ehdotuksiksi.
Näin prosessi etenee:
- Kaikki haluamasi sidosryhmät kutsutaan yhteiseen verkkoaivoriiheen. Näkemyksistä kerrotaan omin sanoin avoimien kysymysten kautta.
- Osallistujalle annetaan eri näkökulmia virikkeinä asian pohdintaan oman näkemyksen lisäksi.
- Ideoita arvioidaan yhdessä arvottamalla toisten ajatuksia ja mielipiteitä. Näin löydetään tärkeimmät, puhuttavimmat ja mielipiteitä hajauttavat asiat.
- Arviointiin nostetaan mukaan myös muutosvastarinnan käsittely, pohditaan miltä muutos tuntuu.
- Tuloksena saat analysoitua tietoa valitsemasi ryhmän ajatuksista sekä konkreettisia toimenpide-ehdotuksia siitä miten teemaa kannattaa lähteä viemään eteenpäin. Näin pystyt tekemään perusteltuja päätöksiä sidosryhmien tuella.

Strategiaprosessi
Miten saat strategian osaksi käytännön toimintaa?
Verkkoaivoriihemme avulla toteutetaan jatkuva strateginen dialogi organisaation ja johdon välillä.
Sitoutumista kasvatetaan ottamalla henkilöstö ja sidosryhmät mukaan yhteiseen kehittämiseen.
Näin strategiasta tulee paras mahdollinen. Yhdessä tekeminen tuottaa myös yhdessä onnistumisia. Lue lisää!
Johtaminen
Miten johtamisesi tukee organisaatiosi toimintakykyä muutostilanteissa?
Uusissa olosuhteissa yhteistä menestyville organisaatioille on ennakoiva ja ihmiset aidosti osallistava johtaminen.
Johto, esimiehet ja henkilöstö saadaan verkkoaivoriihemme avulla elämään samassa aallossa
ja muutoksen toteuttaminen nopeutuu. Verkkoaivoriihemme mahdollistama nopeus tuo kilpailuetua,
olipa kyse sitten uuden johtajan aloituksesta, arvokeskustelusta tai muusta muutoksesta. Lue lisää!
Asiakkaat, sidosryhmät ja kansalaiskeskustelu
Tiedätkö, mitä sidosryhmäsi ja asiakkaasi ajattelevat yrityksestäsi ja palveluistanne?
Kuinka toteuttaa kansalaiskeskustelu uudistavasti, innoittavasti ja hallitusti?
Verkkoaivoriihemme avulla toiveiden tynnyrin sisältö jalostuu. Osallistujat arvioivat muiden tuottamista
näkökulmista sen, mikä on heille tärkeää. Hyvin usein asia, josta puhutaan eniten ei olekaan se,
mikä koetaan tärkeimmäksi. Ajantasainen tieto kohderyhmäsi tarpeista antaa varmuutta päätöksentekoon.
Tämän vuoksi asiakkaiden, kumppaneiden ja kansalaisten mukaan ottaminen uusien tuotteiden,
palvelujen ja toimintatapojen kehittämiseen onkin lähes välttämätöntä. Lue lisää!
RSS