Sote- ja maakuntauudistus asiakaslähtöisesti

Sote- ja maakuntauudistus toteutetaan valtakunnallisia tavoitteita sovittaen maakuntien omiin tarpeisiin. Tämä tarkoittaa alueen asukkaiden ja asiakkaiden tarpeiden ymmärtämystä ja palvelujen rakentamista vastaamaan todellista tarvetta. Koska muutoksen tekemiseen osallistuu useita eri toimijoita ja koska uudistuksen mittakaava on suuri, on tärkeää tunnistaa keskeiset toimijat. Muutoksen johtajilta vaaditaan kykyä ja keinoja vaikuttaa laajoihin sidosryhmiin, mikä on ratkaisevaa, jotta muutos ohjautuu oikeaan suuntaan.

Aluehallinnon uudistuksessa kannustetaan ottamaan ihmisiä mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Myös kokeilevaa kehittämistä suositellaan, sitä voidaan tehdä esimerkiksi palvelujen digitalisoinnista ja valinnanvapaudesta.

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää taitavaa ja oikea-aikaista muutosjohtajuutta. Sote- ja maakuntauudistuksen onnistumisen kannalta olennaista on yhteinen tahtotila, yhteiset tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi. Muutoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvitaan kaikki keskeiset toimijat; yritykset, järjestöt, henkilöstö ja alueen asukkaat.

Kun osallistat alusta alkaen, sitouttamista ei tarvita erikseen

Kokemuksemme mukaan jos vain työryhmä työskentelee aktiivisesti muutoksen ja kehittämisen parissa, tarvitaan erikseen sitouttamisohjelma koko henkilöstön altistamiseksi muutokselle. Sitouttamista ei tarvita, jos koko suunnittelutyö on tehty yhdessä. Sitoutuminen syntyy osallistumisesta. Ja mikä tärkeintä, kaikkien asiantuntemus ja ajatukset on saatu valjastetuksi muutoksen käyttöön.

Tietäminen ei vielä riitä

Tieto ei vielä sinällään johda tulokseen, vaan sen käyttöönotto vaatii paljon vaiheita. Kiinnostus, ymmärrys, hyväksyntä, sitoutuminen, omaksuminen ja toiminta vaativat osallistamista, toistoa ja omakohtaista pohdintaa.

tiedon-portaat
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

 

Palvelumme avulla johdat tiedolla, osallistat ihmiset alusta alkaen muutokseen ja toimit asukas- ja asiakaslähtöisenä johtajana. Mitä avoimempi ja osallistavampi olet, sen paremmin hoituvat myös henkilöstön työhyvinvoinnin ja muutosviestinnän näkökulmat.

Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri

Sote- ja maakuntauudistus tavoittelee myös maakunnan toimintaorganisaatioiden tuottavuutta, vaikuttavuutta ja asiakaslähtöistä palvelukulttuuria. Tämä voidaan saada aikaan kysymällä asiakkailta itseltään, mitä tarpeita ja toiveita heillä on. Palvelujen rakentamisessa on ottaa lähtökohdaksi asiakkaan tarve, ei nykyinen palveluketju tai sen sähköistäminen. Sähköistämällä nykyisiä toimintatapoja sellaisenaan ei välttämättä saada aikaan asiakkaan kannalta toimivinta ja kustannustehokkainta mallia. Olennaista on oivaltaa johtamisessa miten palvelujen käyttäjä on tekemisen keskiössä.