Jaettu ymmärrys tulosten tekijänä – yritysvastuu osaksi arkea

Yhteinen ymmärrys auttaa eteenpäin

Yhteinen ymmärrys yritysvastuun integroinnissa auttaa alkuun. Yrityksen potentiaalit yritysvastuun hyödyntämisessä riippuvat siitä, onnistuuko yritys poistamaan kehitystä estävät asenteet. Yritysvastuun onnistunut integrointi vaatii yritykseltä paljon toimia, joista muutamia olen käsitellyt jo aiemmissa blogikirjoituksissani, tässä kirjoituksessa perehdyn yhteisymmärryksen vaikutukseen ja sen edistämiseen vastuullisuustyössä.

Organisaation sisäisissä keskusteluissa kohtaavat väistämättä erilaiset todellisuudet ja mielipiteet. Jonkun asian ollessa itsestäänselvä jollekin, toiselle se ei ole sitä lainkaan. Jonkun toisen kiireellinen ja tärkeä asia ei olekaan sitä toiselle osastolle.

Vastuullisuus herättää herkästi tunteikkaita ristiriitoja organisaation sisällä pääosin epätietoisuudesta johtuen. Tällaista teemaa käsiteltäessä yrityksen yritysvastuullisuusasiantuntijoiden on syytä olla hyvin valmistautuneita vastarintaan ja tuntea yrityksen kulttuuri, jotta aiheesta voidaan käydä tuloksellisia keskusteluja organisaation sisällä.

Yksi tärkeimmistä yhteisymmärrystä lisäävistä tekijöistä ovat onnistuneet keskustelut, joissa tietoa lisätään puolin ja toisin kohti yhteisiä päämääriä. Yritysvastuuasiantuntijoilla on oltava tunneälyä, jotta he kykenevät toimimaan vahvasti yhteistyössä erilaisten ihmisten kanssa, erilaisissa tilanteissa.  Tarkoitus on tuoda näkemyksiä yhteiseen pöytään, mutta olla tuomatta mitään silti täysin valmiina.

Ymmärrys vastuista vähentää epäselvyyksiä 

Oleellista on kuitenkin aina säilyttää lopullinen vastuu yksiköillä oman alueensa päätöksistä ja tavoitteista. Vastuun nimeäminen toisaalle aiheuttaa turhautumista, jonka kautta myös motivaatio kärsii.

Uusien potentiaalien ja näkökulmien löytymisessä rajoittavana tekijänä eivät ole voimavarat vaan ihmisten asenteet. Sen vuoksi myös yritysvastuussa on tärkeää osata hyödyntää mahdollisuus ihmisten käsityksiin ja asenteisiin vaikuttamisesta. Strategia on nähtävä konkreettisina tekoina, joita toteutamme yhteisymmärryksessä, toisiamme kunnioittaen.

Sitoutuminen on viimeinen käsittelemäni peruselementti vastuullisuuden integroimiseksi ja kerron siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani.

Tämä teksti on osa blogisarjaa, jossa käsitellään työkaluja vastuullisuuden integroimiseksi. Blogin viisi osaa julkaistaan marraskuun ensimmäisen viikon aikana.

Jos yritysvastuun kehittäminen on organisaatiossasi ajankohtaista ja pohdit, miten pääset tekemisen makuun, laita meille rohkeasti viestiä! Autamme mielellämme.

Niina Niemelä

Niina Niemelä toimii yritysvastuun kehitystehtävissä. Katso tarkemmat tiedot Niinan Linkedin-profiilista.