Julkinen johtaminen kaipaa asiakaslähtöisyyttä ja aitoja kohtaamisia

Julkinen johtaminen ja kansakunnan menestys

Osallistuin helmikuun alussa valtiovarainministeriön ja Suomen Kuntaliiton Julkisen johtamisen päivään, jonka teemana oli ”Julkinen johtaminen ja kansakunnan menestys”. Päivässä pureuduttiin muun muassa maailman parhaaseen julkiseen hallintoon, tulevaisuusdialogiin sekä kahteen otteeseen toteuttamaamme Verkkoaivoriiheen, jossa tarkasteltiin julkisen johtamisen identiteettiä ja tulevaisuutta johtajien sekä päättäjien kokemana vuosina 2008 ja 2019. Verkkoaivoriihityön tavoitteena oli luoda pohjaa jatkuvalle dialogille paremman julkisen johtamisen puolesta, ja toimia alkusysäyksenä julkisen hallinnon strategian valmistelulle.

Päivässä käyty keskustelu oli rikasta mutta vakavaa, etenkin tulevaisuuden näkökulmasta. Tarve ihmislähtöiselle johtamiselle, yhteistyölle sekä asiakaslähtöiselle palvelupolkujen kehittämiselle on kuntatalouden näkökulmasta haastava. ”Miten tästä eteenpäin?” oli päivän kantava kysymys.

Pehmeillä arvoilla johtamisen kysyntä kasvaa

Yhdeksi päivän suureksi keskustelunaiheeksi ja teemaksi nousi johtajien työssäjaksaminen. Esiin nousi muun muassa pohdintaa siitä, kuinka yhteiskunnallista etua ja ihmisten töihin sitoutumista painotetaan julkishallinnossa yhä enemmän, mutta samalla johtajilla ei ole tarpeeksi aikaa tai resursseja huolehtia ihmislähtöisestä työstä ja alaisten kohtaamisesta, jolloin työtyytymättömyyden sekä uupumisen uhka kasvaa.

Kun kunnissa ja kaupungeissa puhutaan johtamisesta (management) ja johtajuudesta (leadership), käy ilmi, että huoli ihmisläheisen johtajuuden puutteesta on todellinen. Viime syksyn verkkoaivoriihen tulokset tukevat näitä ajatuksia vahvasti. Kolme julkisen johtamisen tärkeintä kehittämisaluetta johtajien ja päättäjien kokemusten mukaan olivat

1. Yhteiskunnan etu oman edun edellä
2. Ihmislähtöisyys, inhimillisyys, motivoiva ja kannustava ihmisten johtaminen
3. Luotettavuus, luottamus ja arvostus, rehellisyys sekä eettisyys

Julkinen johtaminen on palveluammatti

Selkeä havainto vuoden 2019 verkkoaivoriihen tuloksissa oli se, että asiakaslähtöisyys kätkeytyy vahvasti kaikkien käsiteltyjen teemojen sisälle, kun taas vuonna 2008 sitä käsiteltiin omana erillisenä aihionaan. Asiakaslähtöisyyden odotetaan siis olevan yhä selvemmin kaiken tekemisen, myös johtamisen, keskiössä. Erityisen hyvin julkisen johtamisen ympärille muodostunutta keskustelua ja kehittämistarpeita summaa erään Verkkoaivoriiheen osallistuneen pohdinta:

”Johtaminen muuttuu selkeästi palveluammatiksi, jossa oman henkilöstön ja kumppaneiden osaaminen ja resurssit olisivat mahdollisimman hyvin käytössä. Joustavat työtavat mahdollistavat hyvinvoinnin näkökulman vahvistumisen myös työssä. Yhteisen hyvän rakentaminen tuo työhön merkityksellisyyttä ja se jo itsessään vahvistaa hyvinvointia sekä työyhteisöissä että asiakkaan ja asukkaan kannalta.”

Vaikka paljon on jo tehty, on julkisen johtamisen kehittämismatka vasta alussa. On ollut meidän puolestamme ilo auttaa tuottamaan arvokasta tietoa johtajien ja päättäjien ajatuksista johtamista kohtaan keväällä valmisteltavan julkisen hallinnon strategian tueksi. Strategiaprosessin aloittaminen osallistavalla ja vuorovaikutteisella tavalla alleviivaa juuri sitä ihmisläheistä, asiakaslähtöistä ja yhteisöllistä tapaa toimia, jota julkishallinto tarvitsee.

Tuomo Lähdeniemi

Tuomo toimii Fountain Parkissa varatoimitusjohtajana ja on perustajaosakas. Hän vastaa Fountain Parkin johtoryhmässä myynnistä ja markkinoinnista. Hänen erikoistumisaluettaan on opetustoimen strateginen kehittäminen.