Onnistunut sote-uudistus = tyytyväiset kansalaiset

Hallitus linjasi marraskuun alussa uuden sote-rakenteen ja itsehallintoalueet. Siitä, mitä sote-uudistus tarkoittaa käytännössä kansalaiselle on kuitenkin vielä hyvin vähän tietoa saatavilla. Tämä tuottaa kansalaisille epävarmuutta ja koko sote-uudistus tuntuu epäilyttävältä. Kuitenkin onnistunut sote-uudistus on viime kädessä kiinni siitä, miten kansalaiset sen lopulta kokevat.

Nyt olisi aika aloittaa kansalaisten, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien sitouttaminen sote-uudistukseen. Todellinen sitouttaminen voidaan toteuttaa osallistamalla eli ottamalla sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjät mukaan sote-uudistuksen käytännön toteuttamiseen. Osallistamalla kansalaiset saadaan paitsi arvokasta tietoa palveluiden kehittämisestä, myös sitoutettua kansalaiset uuteen sote-rakenteeseen. Ja koska tavoitellaan säästöjä pitää myös asiakkaat sitouttaa hyväksymään se tosiasia, ettei kaikkea ole mahdollista saada. Valintoja joudutaan tekemään, mutta annetaan asiakkaiden valita.

Viimeaikaisissa Fountain Parkin toteuttamissa sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaita ja asiantuntijoita osallistavissa projekteissa on keskusteltu mm. seuraavista asioista:

  1. Ikäihmiset haluavat ostaa palveluita, mutta niitä ei löydetä. Ammattilaisten mukaan heillä itselläänkään ei ole tietoa muiden tahojen palveluista. Miten olisi edes mahdollista, että asiakkaat löytäisivät eri palvelut.
  2. Moniammatillista sosiaali- ja terveysalan apua on tarjolla, mutta konkreettiset teot puuttuvat. Moniammatillisilta verkostoilta puuttuvat yhteiset tavoitteet tai käytännön toimintasuunnitelmat.
  3. Vuorovaikutuksen osaamiselle on sosiaali- ja terveysalalla suuri tarve tutkinnosta riippumatta. Asiakkaan kohtaamiseen liittyvä osaaminen koetaan kuitenkin puutteelliseksi.
  4. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kiireen peittäminen kehon kielestä on tärkeää. Se tuottaa turvallisuuden tunnetta asiakkaalle. Kiirettä voitaisiin vähentää esim. poistamalla päällekkäisiä tietojärjestelmiä ja käsin tehtävien kirjauksia.
  5. Potilasturvallisuudessa tärkeimpiä kehittämiskohteita ovat tiedonkulku, osaaminen ja dokumentaatio. Tilat ja laitteet eivät ole potilasturvallisuuden kannalta kriittisimpiä asioita, vaan ihmisten osaaminen.
  6. Tiedon siirtymisen esteet ovat suuri ongelma. Tiedon saumaton siirtyminen ammattilaiselta ja palveluntuottajalta toiselle sekä monikanavainen yhteydenpito omaisten kanssa on tärkeää, mutta välineet ovat puutteellisia.

Näistäkin jo tunnistetuista asioista päästään konkreettiseen tekemiseen vasta kun tiedosta kiinnostutaan, se ymmärretään ja hyväksytään, asiaan sitoudutaan ja se omaksutaan osaksi toimintaa. Tähän tarvitaan osallistamista eri tasoilla ja eri vaiheissa. Konkreettisten toimintatapojen etsimistä osallistamalla sekä asiakkaita että asiantuntijoita. Ennen kaikkea tarvitaan sekä asiakkaiden että asiantuntijoiden sitouttamista alusta asti etsimään konkreettisia parempia toimintatapoja ja myös toimimaan uudella tavalla. Vasta tämän jatkuvan prosessin tuloksena uudet toimintatavat omaksutaan osaksi omia rutiineja. Tuloksena on varmasti tyytyväisemmät asiakkaat ja asiantuntijat. Toivottavasti myös säästöt.

Tytti Vartiainen

Tytti tekee Fountain Parkissa asiakastyötä järjestöjen ja julkisen sektorin parissa. Hän on erikoistunut myös sote-kysymyksiin.

”Työni osallistamisen ja sitouttamisen asiantuntijana on erittäin innostavaa. Joka päivä tulee eteen uusia mielenkiintoisia haasteita, joita ratkotaan joukkojen viisauden voimalla. Kun asiakas on tyytyväinen, olen minäkin onnistunut työssäni.”

Suosittelemme

Strategiadialogi vahvisti ymmärrystä ja auttoi suuntaamaan toimintaa

Opit talteen strategiadialogin käytännön toteutuksesta. Valtiontalouden tarkastusvirasto osallisti sidosryhmät ja henkilöstön laajasti verkon välityksellä. Mitä hyötyä tästä oli Haastattelussa strategiapäällikkö Pirkko Lahdelma  tarkastusviraston toiminnan ytimestä Ruoholahdesta.… Lue lisää!

Yrityksen arvot ovat parhaimmillaan johtamista – pahimmillaan sanahelinää

Yrityksen arvot ja yrityskulttuuri kannustaa parhaimmillaan porukka uimaan samaan suuntaan ja toimimaan yrityksen parhaaksi tässä yhä kiihtyvämmässä toimintaympäristössä. Mikä on yrityksen arvojen rooli osana menestystarinan… Lue lisää!

Paikallisuus on vastuullisen liiketoiminnan valttikortti

ONNEA Global Compact Finland Network! Vastuullisen liiketoiminnan edistäminen on nytkähtänyt taas pykälän eteenpäin kun johtavat Global Compact yritykset perustivat Suomeen Global Compact Finland Network… Lue lisää!

Kaupungin tulevaisuus kymmenessä minuutissa

Elinkeinojen edistäminen ja alueellinen kehitys Leverkusenissa Saksalaisessa Kölner Stadtanzeiger -lehdessä (27.9.2018) toimittaja Thomas Käding pohtii kysymyksiä, jotka parhaillaan työllistävät monia kaupunkeja. Käding käsittelee artikkelissaan… Lue lisää!

Viisaus ei asu pelkästään yritysjohdossa – Dialoginen strategiatyö on fiksu valinta

Dialoginen strategiatyö ulottuu arjen tasolle Strategian viemisessä käytäntöön esteiksi nousevat usein arkirutiinit ja kiire. Molemmat asiat kertovat etäisyyksistä – strategioiden etäisyyden arjesta sekä johdon… Lue lisää!

Tulevaisuuden osaamisen perusta rakennetaan yhdessä – dialoginen osaamisen johtamisen prosessi on yhtä tärkeä kuin sen avulla saadut tulokset

Vakautta murroksen keskellä Elämme jännittäviä aikoja. Monessakin mielessä. Työelämästä kantautuu viestejä, ettei osaavaa työvoimaa ole enää saatavilla. Oppilaitokset kipuilevat kiristyvien resurssien, monimuotoistuvan toimintakulttuurin ja… Lue lisää!