Pää kylmänä ja mieli avoinna johtamisen koukeroissa

Johtamisen koukeroissa voi eksyä loppumattomaan spiraaliin – miten pitää pää kylmänä ja mieli avoinna uudessa pestissä?

Tuliko loman aikana otettua vastaan isot saappaat syksyllä jalkaan vedettäviksi? Oliko olo heinäkuun lämmössä vielä varman luottavainen, mutta nyt tositoimien alkaessa pulssi kohoaa kummasti? Ei huolta, tiedät varmasti kuinka toimia! Mutta parhaimmatkin meistä hyötyvät ympärillä olevasta luotettavasta tiimistä ja oikea-aikaisesta tuesta.

Olemme tukeneet tuoreita toimitusjohtajia erilaisten johtamisen tilanteiden äärellä jo lähes vuosikymmenen, keräten taskuumme parhaita oppeja eri toimialoilta. Haluammekin tarjota sinulle, uusi johtaja, tukea jotta saat uuden organisaation nopeasti haltuun.

Tutustu ja suunnittele

Uuden johtajan etsikkoajaksi on perinteisesti laskettu ensimmäiset 100 päivää organisaatiossa. Alussa aikaa kuluu toki talon tavoille oppimiseen, uusiin kollegoihin ja tiimeihin tutustumiseen sekä organisaation syvimmän olemuksen hahmottamiseen.

Kun kaikki on uutta, on korvat hyvä pitää höröllä hiljaisten signaalien varalta, ja samalla pohtia ensimmäisen 100 päivän toimintasuunnitelmaa. Jokainen käyttää etsikkoaikansa parhaaksi havaitsemallaan tavalla, mutta omaa suuntaa voi hahmotella esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

  • Mitä haluan näiden 100 päivän aikana saavuttaa?
  • Mitä minun tulee tehdä, jotta pääsen haluamiini tavoitteisiin?
  • Mitä esimieheni ja tiimiläiset minulta odottavat?
  • Mistä aiheista esimieheni ja tiimiläiset haluavat erityisesti vaihtaa ajatuksia?

Kuuntele herkällä korvalla

Muodosta nopeasti kattava ymmärrys yrityksen tilasta ja kulttuurista, ja kerää talteen konkreettiset ehdotukset menestyksen aikaansaamiseksi. Näytä henkilöstölle, että uutena johtajana arvostat heidän ajatuksiaan tulevasta yhteisestä taipaleesta.

Nykytilanteen kartoittamisen, tiedon keräämisen, tiimien motivoimisen ja yhteisen tulevaisuuden rakentamisen voi aloittaa esimerkiksi kaikille avoimella työpajalla tai verkossa toteutettavalla aivoriihellä, jossa käydään läpi henkilöstön, toiveita, huolia, odotuksia sekä muutostarpeita. Verkkopohjaisen osallistamisen voi tehdä uuden johtajan aloittaessa helpoksi niin, ettei johtajan tarvitse itse kuluttaa liikaa aikaa osallistumispolkujen kokoamiseen, vaan ne voi rakentaa näppärästi vastaamaan tarpeita esimerkiksi meidän avullamme.

Viesti ja toteuta

Kun henkilöstö ja organisaation tärkeimmät sidosryhmät on osallistettu ideoimaan tulevaa, kaikkia kiinnostaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Millaisiin muutoksiin yhteisten pohdintojen myötä on päädytty, millä aikataululla asioita toteutetaan ja mitä se kultakin vaatii.

Usein uuden toimitusjohtajan uskotaan, ja ehkä jopa toivotaan tuovan tullessaan muutoksen tuulia, joten aktiivinen viestintä ja joukkojen innostaminen kannattaa.

Olemme koonneet tosielämän tilanteita ja konkreettisia vinkkejä yksiin kansiin Uuden johtajan 100 päivää -oppaaseemme, jonka voit ladata maksutta täältä. Älä myöskään epäröi olla meihin yhteydessä, jos kaipaat tukea muutoksen läpivientiin tai strategiatyön eri vaiheisiin.

Lukemisen arvoinen on myös Daniel Golemanin artikkeli The Focused Leader, jossa painotetaan eri keskittymisen kohteita, joita johtajan tulisi työssään huomioida.

Linnea Pitkänen

Linnean vastuualueena ovat markkinoinnin ja myynnin eri tehtävät sekä asiakasprojektit. Hän on kiinnostunut työelämän eri ilmiöistä, ja haastaa itseään mielellään asiassa kuin asiassa. Linnea  on innostunut organisaatoiden kehittämisestä ja yhdessä tekemisestä.