Yritysvastuuraportti 2016 – tulevaisuus on täällä

The Report is dead, long live the Report. Yrityvastuuraportointi ja yleisemminkin yrityksen toiminnasta raportoiminen on saavuttanut kulminaatiopisteen. Virallinen kieli, kaikenkattavat kokonaisuudet ja massiiviset kertaponnistukset ovat historiaa. Tervetuloa tulevaisuuteen.

Näin pohdin Säätytalolla kun seurasin yritysvastuuraporttien palkitsemista. Arvopaperin päätoimittaja Eljas Repo perusteli toimittajan valintaa viimevuotiseen tapaan raportin tiiviydellä. Danske BankinSusanna Miekk-oja korosti muiden puhujien tapaan olennaisuuteen ja suuriin kysymyksiin keskittymistä Al Goreen viitaten:

”How much you are part of the solution to these problems?”

Toisaalta palkintopuheissa nostettiin esille myös tiedon kattavuutta ja suurta määrää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii tämän vuoden voittaja Stora Enso, joka yhdisti hienosti kattavuuden ja tiedon käytettävyyden.

Mistä se tulevaisuus sitten muodostuu?

  1. Olennaisuudesta

Olennaisuuteen keskittyminen kertoo toiminnan tavoitteellisuudesta, auttaa lukijaa keskittymään hälyn keskellä merkityksellisempiin asioihin ja luo hyvän pohjan asioiden toiminnallistamiselle. Tehdään oikeita asioita oikein.

Nyt ei puhuta enää pelkästään sidosryhmien odotuksista vaan myös yrityksen roolista yhteiskunnassa. Kuinka voimme ratkaista suuria ongelmia? Olemmeko vihrein valinta, tuemmeko kiertotaloutta vai luommeko kenties jaettua arvoa?

  1. Läpinäkyvyydestä

Ei ole tarve kertoa kaikkia kaikille, mutta tiedon on oltava saatavilla halukkaille. Avoin jatkuvasti päivittyvä data on osa tulevaisuuden raportointia. Halukkaat voivat hakea aiheeseen liittyvät tunnusluvut suoraan yrityksen sivuilta.

Tarvittaessa yritykseen voi tutustua reaaliaikaisten videoiden ja erilaisten käyttäjätarinoiden avulla.

  1. Uskottavuudesta ja luotettavuudesta

Joku kertoo tarinan kuitenkin kokonaisuudessaan, miksi ei siis yritys itse? Kerrotaan siis myös epämiellyttävistä asioista ja riskeistä. Kerrotaan asioista niin kuin ne ovat.

Yritystoimintaan niin kuin elämään muutenkin kuuluu tietty määrä epäonnistumisia. Merkityksellistä on kertoa kuinka asioihin tartutaan ja mitä niille tehdään.

Parhaimmillaan lukija saadaan seuraamaan tarinaa innokkaan lukijan lailla – laatuaikaa brändin kanssa.

  1. Selkeydestä

Ihminen ihmiselle. Kerrotaan selkeästi miksi ja miten toimitaan. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Jussi Pullinen kirjoittaa:

”Internet somekohuineen on pakottanut vallankäyttäjät luopumaan pönötyksestä ja kohtelemaan ihmisiä ihmisinä.”

Muutos on tervetullut sillä jotain on vialla, jos vastuukilpailun raatilainen kertoo raporttien kielen olevan toisinaan vaikealukuista. Kyseessä on kuitenkin ammattilukija. Onko enää ihme jos viestintä onnistuu vain sattumalta?

  1. Entäs ne raportointikriteerit

Eri standardien ja viitekehysten avulla toimintaan saadaan ryhtiä ja varmuutta siitä, että raportointi on kattavaa. Viitekehys ei voi kuitenkaan jatkossa olla raportoinnin selkäranka vaan enemmänkin sivulta ohjaava ja tukeva voima. GRI muuten pohtii raportointia parasta aikaa teemalla Reporting 2025.

Utopia vai tulevaisuus?

Yrityksestä kiinnostuneena voin milloin tahansa selvittää, mitä yritys tekee ja kuinka sen toiminta vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Hemingwayn mukaista ”jokaisella sanalla on merkitys” -tekstiä on ilo lukea. Infografiikka, videot ja muut visualisoinnit auttavat ymmärtämään kokonaisuuden.

Kiinnostun aiheesta ja haluan tietää lisää. Haun avulla löydän tarvitsemani datan. Tarvittaessa voin muokata ja analysoida dataa omiin tarpeisiin. Tarvittaessa voin jakaa tietoni muissa kanavissa aiheesta kiinnostuneille. Keskustelemme aiheesta lähipiirin kanssa ja tunnistamme kehityksen paikan.

Myöhemmin kohtaamme yrityksen edustajia ja muita kiinnostuneita yrityksen fasilitoimassa yhteiskehittämistapahtumassa. Ratkomme yhdessä ongelmia ja viemme yritystä eteenpäin.

  1. Eikö yrityksen pidä tuottaa voittoa osakkeenomistajille? Kyllä, mutta on hyvä pitää mielessä SEB:nJukka Honkaniemenkeynotessa tekemä huomio: Ympäristön ongelmia ratkoviin yrityksiin sijoittaminen nostaa salkun tuottoa nostamatta merkittävästi riskiä.

Näillä eväillä suuntaamme kohti uskottavaa, luotettavaa ja läpinäkyvää raportointia.

Kiinnostavaa luettavaa raportoinnista kiinnostuneille:

GRI 2025 raportointi: https://www.globalreporting.org/information/Pages/Reporting-2025.aspx

FIBS  yritysvastuuraportointi 2015 voittajat perusteluineen: http://www.fibsry.fi/fi/yritysvastuu/vastuullisen-liiketoiminnan-kehittaminen/raportointi-myynti-ja-markkinointi/vastuullisuusraportointi/vastuullisuusraportointikilpailu/parhaat-raportit-2015

Suosittelemme

Vastuullisuus näkyy ja kuuluu liiketoiminnassa

Lisää vaatimuksia – lisää toimintaa? Finnair ilmoitti taannoin vaihtavansa Euroopan lennoilla tarjottavat yksittäispakatut kahvimaidot Valion tetramaitoihin. Teolla vähennetään Finnairin mukaan vuosittain yli 9000 kiloa… Lue lisää!

Vinkkilista uudelle toimitusjohtajalle – mieti nämä ennen sopimuksen allekirjoittamista

Sinua harkitaan yrityksen toimitusjohtajaksi. Kenties tämä tulee yllätyksenä, kenties olet itse hakenut paikkaa. Joka tapauksessa, loistavaa, onneksi olkoon! Muistatko mitä pitää ottaa huomioon, kun harkitsee… Lue lisää!

Strategiadialogi vahvisti ymmärrystä ja auttoi suuntaamaan toimintaa

Opit talteen strategiadialogin käytännön toteutuksesta. Valtiontalouden tarkastusvirasto osallisti sidosryhmät ja henkilöstön laajasti verkon välityksellä. Mitä hyötyä tästä oli Haastattelussa strategiapäällikkö Pirkko Lahdelma  tarkastusviraston toiminnan ytimestä Ruoholahdesta.… Lue lisää!

Yrityksen arvot ovat parhaimmillaan johtamista – pahimmillaan sanahelinää

Yrityksen arvot ja yrityskulttuuri kannustaa parhaimmillaan porukka uimaan samaan suuntaan ja toimimaan yrityksen parhaaksi tässä yhä kiihtyvämmässä toimintaympäristössä. Mikä on yrityksen arvojen rooli osana menestystarinan… Lue lisää!

Paikallisuus on vastuullisen liiketoiminnan valttikortti

ONNEA Global Compact Finland Network! Vastuullisen liiketoiminnan edistäminen on nytkähtänyt taas pykälän eteenpäin kun johtavat Global Compact yritykset perustivat Suomeen Global Compact Finland Network… Lue lisää!

Kaupungin tulevaisuus kymmenessä minuutissa

Elinkeinojen edistäminen ja alueellinen kehitys Leverkusenissa Saksalaisessa Kölner Stadtanzeiger -lehdessä (27.9.2018) toimittaja Thomas Käding pohtii kysymyksiä, jotka parhaillaan työllistävät monia kaupunkeja. Käding käsittelee artikkelissaan… Lue lisää!