Strategian valmistelu tehdään Haaga-Heliassa yhteisöllisesti

”Meillä Haaga-Heliassa yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat todella tärkeitä asioita. Viimeisin suuri harjoitus on uuden strategian valmistelu. Laadimme parhaillaan strategiaa vuosille 2021-2025, ja olemme jo toistamiseen hyödyntäneet Fountain Parkia ja heidän verkkotyökaluaan strategiatyön tukena. Haaga-Helian kokemukset yhteistyöstä ovat olleet erinomaiset”, kertoo Haaga-Helian rehtori ja toimitusjohtaja Teemu Kokko yhteisestä korkeakoulun kehittämistyön taipaleestamme.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käytti Fountain Parkin strategiadialogia jo toisen kerran tehdäkseen strategian päivitystyötä yhdessä sidosryhmiensä kanssa. Osallistavassa strategiatyössä käytetty verkossa toimiva strategiadialogi antoi keskeisille sidosryhmille mahdollisuuden kertoa, miten oppilaitosta tulisi kehittää, arvioida muiden osallistujien ehdotuksia ja jatkojalostaa tärkeimpinä pitämiään ideoita. Yhteinen pohdinta toteuttiin suomeksi ja englanniksi.

Ammattikorkeakoulun rehtorin ja toimitusjohtajan Teemu Kokon mukaan yhteistyö on rullannut sujuvasti ja helposti alusta loppuun saakka. Strategiadialogi on ollut niin toimeksiantajalle kuin vastaajalle yksinkertainen ymmärtää. Vaikka strategiadialogin ja toimintatavan taustalta löytyy kovaa tutkimustietoa, on se laadittu erittäin pragmaattiseen muotoon. Ylimääräinen teoretisointi on pidetty minimissä, jolloin käytännönläheinen ote on saatu säilytettyä. Vastaajalle osallistuminen on helppoa ja Fountain Park analysoi laadullisen aineiston ammattitaitoisesti helposti hyödynnettävään muotoon.

Strategian valmistelu innosti — yli 2 000 osallistumista strategiadialogiin

Muutaman viikon aikana yli 2000 vastaajaa Haaga-Helian sidosryhmistä kertoi ajatuksiaan korkeakoulun tulevaisuuden suunnasta ja jakoi kehitysehdotuksiaan parhaan mahdollisen Haaga-Helian tueksi. Tärkeimmät muutosta vaativat toimet saatiin esiin, ja tulevaisuuden suuntaviivat hiottua kirkkaiksi. 

Erityisesti Haaga-Helian nykyiset opiskelijat ja jo työelämässä vaikuttavat alumnit innostuivat korkeakoulun tarjoamasta vaikuttamismahdollisuudesta, ja heiltä saatiinkin valtavasti ainesta kehittämistoimiin sekä opintojen ja palveluiden toteutukseen. Myös henkilöstön edustajilta ja korkeakoulun kumppaneilta saatiin tärkeitä huomioita ja monipuolisia näkökulmia strategiatyöhön.

Jatkuva yhteistyö ja osallistaminen tuottaa tuloksia

Fountain Park oli Haaga-Helian kumppani myös aiemman strategian valmistelun aikana. Yhdessä tekemisen kulttuurin edistyminen näkyi muun muassa kasvaneina osallistujamäärinä viime kerran strategiadialogiin verrattuna. Tuolloin esiin nousi jopa yllättävän vahvasti arvopohjaan liittyviä teemoja, joiden kehittämiseen Haaga-Helia puuttui ripeällä otteella. Fountain Parkin tarjoamaan osallistavaan palveluun kuuluva avoin pohdinta antaa mahdollisuuden löytää paitsi pinnalla olevia asioita, myös pinnan alla piileviä kokonaisuuksia.

”Tämä oli jo toinen kerta, kun hyödynsimme nimenomaan Fountain Parkin strategiadialogia strategiatyömme tukena. Oli hienoa havaita, että edellisellä kierroksella painottuneet asiat eivät olleet samoja, kuin ne, mitä painotettiin nyt. Suosittelen Fountain Parkia yhteistyökumppanina ja voin Haaga-Helian puolesta sanoa, että yhteistyömme tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa”, kiittelee Kokko.

Lisätietoja: Tuomo Lähdeniemi